Menetelmien testausta ja vertailua majavien elinympäristönkäytön tutkimuksessa

Ilokseni minulle myönnettiin kesällä 2016 LBAYSin stipendi majavien elinympäristön käyttöä käsitelevään pro gradu -tutkielmaani. Tarkoituksena oli selvittää euroopanmajavan ja kanadanmajavan lajien välisiä eroja ja testata eri menetelmien toimivuutta Suomen olosuhteissa. Lammille hakeuduin maastosöihin Evon runsaan kanadanmajavakannan ja radiolähetinseurannan testaamisen innostamana. Stipendi tulikin tarpeeseen, sen avulla sain kustannettua runsain määrin Turku-Lammi-Turku ja Helsinki-Lammi-Helsinki matkalippuja. Ensimmäisellä maastoreissulla totesin, että omista kumisaappaistani ei ole näihin hommiin, joten stipendistä liikeni raha myös uusiin maastonokialaisiin.

Maastotyöt alkoivat majavan pesän etsimisellä, minkä löytämiseen alussa saattoi mennä paljonkin aikaa ennen kuin silmä harjaantui etsimään pesän sijaintiin viittaavia merkkejä. Pesän löydyttyä kartoitin sen ympäristön, arvioin puuston rakennetta ja ikää, kirjasin ylös huomioita vesistöstä ja jos olin onnekas, maastolomakkeeseen kirjoitin myös mahdolliset näköhavainnot lättähännistä. Käsikäyttöisellä GPS-laitteella merkitsin pesän ympäristöstä löytämiäni syönnöksiä, jälkiä, patoja ja muita majavien jättämiä jälkiä. Näistä koordinaateista sitten myöhemmin mallinsin paikkatieto-ohjelmalla majavien elinpiirin. Alkuperäinen suunnitelma oli verrata tätä menetelmää ja radiolähetinseurannan tuottamaa mallia saman pesän majavien elinpiiristä. Tätä varten maastoon vietiin supikoira- ja kettuloukkuja, joihin majavien toivottiin ryömivän. Pesän läheisyyteen asennettiin riistakameroita lisätiedon saamiseksi. Loukkujen asentamisessa täytyi käyttää mielikuvitusta: jos olisin majava, mistä kulkisin ja mitkä houkuttimet minut saisivat menemään loukkuun. Muovailin mudasta paakkuja ja tiputtelin niihin Kanadasta tilattua majavahajustetta matkiakseni majavien itsensä tekemiä haustekasoja. Lähdin pesäpaikoilta usein tyytyväisenä, loukut olivat satavarmasti hyvillä paikoilla ja viimeisen päälle naamioituina. Seuraavana päivänä loukussa olisi majava, johon sitten yhdessä kokeneempien nisäkästutkijoiden kanssa asennettaisiin lähetin.

Kuten maastotutkimuksissa usein, asiat eivät tapahdu niin kuin niiden kuvittelee tapahtuvan. Ei varsinkaan, jos kyseessä on oman tahdon omaava itsenäinen nisäkäs. Näin ollen aamuisilla tarkastuskäynneillä loukuissa oli usein vain kohmeiset houkutusomenat ja -porkkanat, ilman jälkeäkään majavien läsnäolosta. Riistakameroista saattoi nähdä, kuinka majava järsi oksaa aivan loukun vieressä tai käveli sen ohi tuon taivaallista siitä välittämättä. Kerran majava oli kaatanut kuusen loukun päälle niin, että se oli räsähtänyt kiinni ja vääntynyt. Otin tämän henkilökohtaisesti. Majavat muutenkaan eivät arvostaneet läsnäoloani niinä harvoina kertoina, kun satuin paikalle samaan aikaan kun ne olivat pesän ulkopuolella. Sain osakseni vihaisia hännänläiskäytyksiä ja tuijotuksia.

En ollut paikalla, kun eräänä aamuna loukussa oli majava. Se oli isokokoinen uros ja ilmeisen tyytymätön oloonsa. Paikallaolijat saivat kuin saivatkin asennettua lähettimen ja olin iloinen. Kun itse saavuin majavan vapauttamisen jälkeen tekemään ensimmäistä testipaikannusta, vastaanotin piippasi osoittaen suunnan, jossa majava oleili. Tämän jälkeen olin valmis paikannusyöhön, ajoimme Evolle ja vastaanotin oli mykkä. Ei piipausta. Vaihdoimme paikkaa. Ei signaalia. Signaalia ei saatu tämän jälkeenkään, majava tuntui kadonneen. Todennäköisesti lähettimeen oli tullut jokin vika. No, yhdellä majavalla ei tietenkään olisikaan saanut kovin kattavaa aineistoa ja jouduin luopumaan radiolähetinseurannasta menetelmänä.

GPS-pisteiden perusteella tehtyjen mallinnusten mukaan europanmajava ja kanadanmajava eivät juurikaan eroa elinpiirien kokojen perusteella. Euroopanmajava tekee hanakammin penkkapesän, kuin kanadanmajavalle tyypillisen kekopesän. Kanadanmajava myös rakentaa enemmän patoja. Tuloksissa on kuitenkin hyvä huomioida, että tutkimani euroopanmajavat elävät Satakunnassa ja Pirkanmaalla, jotka eroavat Kanta-Hämeestä ympäristöinä huomattavasti. Erityisesti Satakunnassa on paljon jokien halkomaa peltomaisemaa, mihin euroopanmajavat ovat perustaneet omat elinpiirinsä. Metsätyyppejä vertaillessani kuitenkin tulokseksi sain, että lajien välillä ei juuri ole eroa. Tämä tulos on havaittu jo monta kertaa aikaisemmissa tutkimuksissa, joten nyt, kun nämä kaksi lajia ovat jo todistetusti törmänneet Pirkanmaalla, on syytä pohtia päällekkäisten ekolokeroiden vaikutusta näiden kilpailevien lajien tulevaisuuteen.

Jessika Karvinen on LBAYSin stipendin saaja