Ravinto ja pesäpedot sorsien pulmana kosteikoilla

Minulle myönnettiin kesälle 2017 apuraha pro gradu -työhöni sorsien lisääntymiselinympäristövalinnasta. Tarkoituksenani oli perehtyä elinympäristötekijöiden vaikutukseen sorsiin pesintä- ja poikuevaiheessa. Tutkin voiko näiden kahden vaiheen välillä olla trade-off-tilanne, jossa sorsaemo joutuu valinnassaan suosimaan jompaakumpaa toisen kustannuksella. Erityisen mielenkiinnon kohteena tässä tutkimuksessa oli vieraslajipetojen, supikoiran ja minkin, merkitys sorsanpesien rosvoina.

Toteutin työni ohjaajani Sari Holopaisen kanssa kahdella tutkimusalueella: metsävaltaisella ja vesistöiltään karulla Evon retkeilyalueella sekä rehevällä maatalousvaltaisella Maaningalla. Evolla tutkimusta oli helppoa ja mielekästä tehdä Lammin biologiselta asemalta käsin. Tutkimuskosteikkoihimme kuului karuja järviä, majavalampia ja kausikosteikoita Evolla sekä reheviä järviä ja tulvikoita Maaningalla. Jokaisella kosteikolla laskimme kesän aikana sorsaparit ja poikueet, pyydystimme vesiselkärangattomia sekä teimme predaatiokokeen, jossa seurasimme riistakameralla keinotekoisia pesiä, joissa oli kasvatettujen sinisorsien munia. Näin saimme tietoa kosteikoiden sorsamääristä, sorsien ravinnon määrästä sekä pesiä uhkaavista pedoista ja pesien saalistusriskistä.

Tutkimuksemme ajoittuivat loppukeväästä keskikesään.  Jos hyttysiä ei lasketa, niin mikä voisikaan olla nautittavampaa kuin viettää tuota eloisinta vuodenaikaa kauniilla kosteikoilla mitä monipuolisimmissa luontoympäristöissä. Aivan täysin mutkattomasti aineiston keruu ei kuitenkaan sujunut. Kevätkesä 2017 oli hyvin kylmä, mikä näkyi niin sankan lumisateen viivästyttäminä sorsalaskentoina kuin jäätyvinä sorsanmuninakin. Ennen kaikkea huonot olosuhteet näkyivät sorsien onnettomana poikuetuottona. Evon ensimmäisessä poikuelaskennassa havaittiin poikueita vain kahdella järvellä.

Tarkemmat tulokset poikueiden osalta jäivät siis laihaksi, mutta sorsaparien esiintyminen jo osoitti, että selkärangattomilla oli positiivinen vaikutus sorsien esiintymiseen. Merkittävin vaikutus oli kuitenkin kosteikon ominaisuuksien sijaan alueella. Maaningan rehevissä ympäristöissä sekä pareja että poikueita oli merkittävästi enemmän. Pesien selviytymistodennäköisyys oli taas Maaningalla pienempi, johtuen ennen kaikkea maatalousympäristössä viihtyvien varislintujen runsaudesta. Harakka olikin tutkimuksen yleisin pesiä ryöväävä laji. Tulokset kertovat, että alueiden välillä on trade-off-tilanne: sorsat suosivat reheviä ruokailualueita, suuremmasta pesänmenetysriskistä huolimatta. Tämä näkyy myös sorsien poikuetuotossa, sillä vaikka poikueiden lukumäärä oli Maaningalla suurempi, Evolla suurempi osuus pareista onnistui saamaan poikueen vesille. Vieraslajien merkityksestä taas kertoo se, että melkein kolmasosa kaikista ryövätyistä pesistä tuli supikoiran ryöväämäksi. Minkki oli tutkimuksessamme vastuussa vain yhden pesän tuhosta.

Sorsapopulaatiot – erityisesti juuri rehevillä vesillä – ovat taantuneet Suomessa voimakkaasti viime vuosikymmeninä ja tämän tutkimuksen avulla voimme ymmärtää enemmän sorsien lisääntymiselinympäristöjen merkityksestä ja niihin liittyvistä ongelmista. Tästä iso kiitos kuuluu myös tälle säätiölle, joka rahoituksellaan mahdollisti tutkimukseni toteutusta.

Elmo Miettinen on vuonna 2017 LBAYS apurahan saaja