Tikkojen kolojen ja kolopuiden hyöty metsäluonnon monimuotoisuudelle

Tikat ovat metsäekosysteemin avainlajeja erityisesti boreaalisilla alueilla, joilla pääosa metsien koloista on niiden tekemiä. Tikat kovertavat pesäkoloja, joita monet muut lintu- ja nisäkäslajit sekä erilaiset selkärangattomat käyttävät myöhemmin. Tikkojen kolot ovat myös monien metsän sieni-, jäkälä- ja sammallajien elinpaikkoja. Huolimatta tikankolojen keskeisestä asemasta pohjoisissa metsäekosysteemeissä, kolojen määriä, ominaisuuksia sekä kolopuiden säilymistä on tutkittu tähän asti sangen vähän.

Olen seurannut tikkojen kolopuita yli 30 vuoden ajan Lammin seudulla osana metsälinnuston ekologian tutkimusta. Kolotutkimus on keskittynyt Evolle noin 170 neliökilometrin metsävaltaiselle alueelle. Vuotuinen maastokausi kestää tyypillisesti helmi-maaliskuun vaihteesta heinäkuun puoleenväliin. Kevään ja kesän säät vaihtelevat, ja maastotöissä olen pyrkinyt hyödyntämään mahdollisimman hyvin tyynten ja heikkotuulisten päivien koko valoisan ajan. Parasta maastokaudessa on liikkuminen Evon erämaisissa metsissä ja päästä seuraamaan kevään ja kesän etenemistä ”paikan päällä”.

Keväällä tavoitteena on kartoittaa tutkimusalueen tikkareviirit sekä paikantaa todennäköisimmät pesimäpaikat ja etsiä mahdolliset uudet pesäkolot. Pesäpuista ja -koloista sekä metsäympäristöstä mitataan maastossa erilaisia ominaisuuksia, kuten metsän ikä, metsätyyppi, pesäpuun laji, koko ja kunto sekä koloaukon korkeus ja ilmansuunta. Kolopuiden tiedot sijanteineen tallennetaan paikkatietojärjestelmään, jossa niitä voidaan tarkastella yhdessä mm. erilaisen satelliitti-, ilmakuva- ja karttatiedon kanssa. Myös vanhat kolopuut käydään tarkastamassa maastokauden aikana, ja niiden käyttöä seurataan vuodesta toiseen niin kauan kuin kolot ovat vielä käyttökelpoisia.

Tutkimuksen tuloksia on julkaistu toistaiseksi pohjan- ja pikkutikan pesäpuiden ja -kolojen ominaisuuksista sekä niiden säilymisestä ja käytöstä kolojen eliniän ajan. Näiden lajien, sekä myös muiden tikkalajien vielä julkaisemattomien tietojen perusteella kolopuut ja niiden yksittäiset kolot säilyvät usein ulkoisesti käyttökelpoisina jopa kymmeniä vuosia, mutta muut kololintulajit, mukaan lukien eri tikkalajit, käyttävät niitä pääosin vain kolon ensimmäisten vuosien aikana. Pääsyynä hyvin vanhojen kolojen vähäiseen käyttöön lienee kolojen fysikaalisten ominaisuuksien, kuten lämmöneristyskyvyn ja suojaavuuden heikkeneminen niiden ikääntyessä. Kolopuiden ja kolojen ominaisuudet kuitenkin vaihtelevat puulajin ja puun kunnon mukaan; lahoavissa lehtipuissa sijaitsevat kolot säilyvät yleensä selvästi lyhemmän aikaa kuin havupuiden kolot. Toisaalta suurissa elävissä haavoissa ja keloutuvissa männyissä kolot säilyvät pitkään, ja tällaisia vanhoja koloja myös käytetään keskimääräistä enemmän ja pidempään.

Tikkojen sekä omia koloja kovertavien hömö- ja töyhtötiaisen kolot ovat yleensä kuolleissa, huonokuntoisissa tai jollain tavoin vaurioituneissa puissa. Varsin usein samassa kolopuussa on useampia, eri lajin kovertamia koloja. Kolojen määrä on selvästi suurempi luonnontilaisen kaltaisilla metsäalueilla kuin talousmetsissä. Sekä kololintujen että muiden koloja käyttävien eliöiden kannalta olisikin tärkeää, että mahdollisimman moni nykyinen kolopuu ja muilta ominaisuuksiltaan samantyyppinen mahdollinen tuleva kolopuu voitaisiin säästää metsänhoitotoimissa.

Kolotutkimus ja koko Lammin seudun pitkäaikainen metsälintututkimus on viimeisen kymmenen vuoden aikana toteutettu pääosin omalla rahoituksella. Tutkimuksen jatkosta on päätetty aina vuosi kerrallaan, ja Lammin biologisen aseman Ympäristötutkimuksen Säätiön apuraha vuonna 2018 oli tärkeä seurantojen keskeytymättömälle jatkumiselle.

FT Timo Pakkala on Itä-Suomen yliopiston spatiaalisen ekologian dosentti ja vuonna 2018 LBAYS apurahan saaja