Rahkasammal rakentaa ojitetun korven uudestaan suoksi

Luonnontilaiset korvet, kuusivaltaiset suot, ovat merkittäviä biologisen monimuotoisuuden keskittymiä, joiden määrä on Suomessa vähentynyt 60–80 % 1950-luvun jälkeen, ennen kaikkea ojitusten vuoksi. Aiemmin yleiset korvet on hiljattain ilmestyneessä luontotyyppien uhanalaisuuden arvioinnissa (Suomen ympäristökeskus 2009) luokiteltu vaarantuneiksi tai uhanalaisiksi. Metsäojitettuja korpia on ennallistettu valtion suojelualueilla 1990-luvun puolivälistä lähtien tukkimalla ojat, tavoitteena luonnontilaisen kaltainen ekosysteemi.

Teen väitöskirjatyötä metsäojitettujen korpien ennallistamisesta Helsingin yliopiston Metsätieteiden laitoksella (2009-). Sain LBAYS:n apurahan 2011 rahkasammalen yhteyttämistehon ja kasvun tutkimiseksi ennallistetuissa, ojitetuissa ja luonnontilaisissa korpiekosysteemeissä. Yhteyttämistehoa mittasi ja analysoi Laura Kangas, joka tekee aiheesta gradunsa. Laura on kotoisin Pohjois-Michiganin suomalaisalueilta Yhdysvalloista, ja gradutyössä ovat mukana sekä Helsingin yliopisto että Michiganin teknillinen yliopisto.

Huomattavin korven ojituksen myötä tapahtuva muutos on, että aiemmin vain mättäillä, puiden juurilla ja kannoilla vallinneet metsäsammalet syrjäyttävät rahkasammalet korven välipinnalta. Rahkasammalet ovat suon toiminnassa avainasemassa: ne luovat happamat olosuhteet, jotka estävät muiden kasvien kasvua ja muuttavat ekosysteemin fysikaaliset olot muodostamalla turvetta. Siksi rahkasammalten palauttaminen korven välipintaan on avain onnistuneeseen ennallistamiseen.

Yhteyttämisteho

Kangas, L., Maanavilja, L., Hájek, T., Juurola, E., Chimner, R., Tuittila, E.-S., 2012.  Sphagnum ecophysiology of restored, drained, and pristine boreal spruce swamp forests. Julkaisussa: Proceedings of the 14th International Peat Congress. International Peat Society. Ilmestyy kesäkuussa 2012.

Yhteyttämistehoa mitattiin tuoreista rahkasammalista ja seinäsammalesta Lammin biologisella asemalla kesällä 2011. Mittaukset toteutettiin neljänä viikon mittaisena jaksona aikavälillä toukokuu-elokuu, jotta tutkimukseen saatiin mukaan kasvukauden aikainen vaihtelu. Ekofysiologisissa mittauksissa tutkimuskohteina käytettiin 9 korpea (3 ennallistettua, 3 ojitettua ja 3 luonnontilaista), joista 6 sijaitsi Evon retkeilyalueella ja sen tuntumassa, loput 3 sijaitsivat Hyytiälän metsäaseman lähellä Juupajoella ja Orivedellä.

Mitattuun fotosynteesitehokkuuteen vaikutti eniten sammalen laji. Fotosynteesitehokkuus oli suurin märkien ympäristöjen lajeilla, kuten haprarahkasammalella (Sphagnum riparium). Suurin ero fotosynteesitehokkuudessa näkyi, rahkasammalten hyväksi, rahkasammalten ja seinäsammalen välillä.

Ennallistamisen jälkeen rahkasammalet pystyvät korkean vedenpinnan tason ansiosta levittäytymään ojista muualle korpeen ja lisäämään pinta-alaansa. Ennallistetuilla kohteilla oli paljon märkien ympäristöjen lajeja ja fotosynteesi oli tehokasta. Tällainen nopea tuotanto on tyypillistä häiriösysteemien lajeille. Luonnontilaiset kohteet käyttäytyivät sukkession myöhäisvaiheen ekosysteemien tapaan: maksimifotosynteesi oli alhaisempi, mutta valosaturaatio saavutettiin alemmilla valotasoilla. Kohteet jakautuivat siis märkiin ja häirittyihin (ennallistetut) ja kuiviin, vakaampiin (luonnontilaiset ja ojitetut)

Rahkasammalen kasvu

Rahkasammalten kasvua mitattiin korpikohteisiin asennetuilla verkoilla, joiden läpi sammalen annettiin kasvaa. Kasvun laskemiseksi verkon yläpuolinen sammal leikattiin, kerättiin ja punnittiin. Ensimmäiset verkot (9 kpl/korpi) asennettiin 12 tutkimuskorpeen keväällä 2010. Näistä kerättiin tuotto toukokuussa 2011. Silloin asennettiin myös, kasvukauden ja koko vuoden rahkasammaltuoton mittaamiseksi, kaksi erää verkkoja kaikkiin 36 tutkimuskorpeen. Sammaltuotto kerättiin ensimmäisestä erästä syyskuussa 2011, toinen erä kerätään toukokuussa 2012.

Kasvukauden 2011 tulokset näyttävät samankaltaisia tuloksia kuin rahkasammalen ekofysiologiset mittaukset: rahkasammal kasvoi eniten ennallistetuissa korpikohteissa. Toiseksi suurinta kasvu oli luonnontilaisissa kohteissa. Ojitetuissa kohteissa rahkasammal kasvoi vain vähän; ojitettujen kohteiden ojissa kasvu oli kuitenkin luonnontilaisten kohteiden tasoa.

Yhteyttämistehon ja kasvuvauhdin mittareilla tarkasteltuina ennallistetut kohteet ovat vielä varsin kaukana luonnontilaisista. Suuri tuotanto kuitenkin kerryttää ripeään tahtiin turvetta, joka muodostaa ennallistettuihin korpiin uudestaan ekosysteemin toiminnalle tärkeän suon pintakerroksen.

Liisa Maanavilja tekee väitöskirjaansa Helsingin yliopistossa aiheenaan metsäojitettujen korpien ennallistaminen. Hän sai Lammin biologisen aseman Ympäristötutkimuksen Säätiön apurahan vuonna 2011.