Myyräjahdissa Lammilla

Vuosi sitten keväällä oli aika laittaa sukset lopullisesti naulaan ja keskittyä suorittamaan opinnot loppuun Jyväskylän yliopistossa. Kolmen vuoden opintovapaan ja täysipäiväisen hiihtämisen ohella alkoi kypsyä vihdoin ajatus siitä, että minusta tulee ehkä sittenkin isona opettaja, eikä ekologi. Ennen soveltuvuuskokeiden tuloksia päädyin kuitenkin hankkimaan gradupaikan Lammin biologiselta asemalta, sillä halusin varmistaa pitkän hiihtouran jälkeen itselleni mahdollisimman paljon tekemistä, jotta entisen elämän jättämä tyhjyys ei aiheuttaisi hankaluuksia ja takaisinpaluuaikeita kilpaladuille. Soveltuvuuskokeiden tulokset kertoivat hyvää ja myös opettajan pedagogiset opinnot alkoivat viime keväänä ja jatkuivat läpi tämän lukuvuoden Jyväskylässä. Takana on siis erittäin kiireinen ja työntäyteinen vuosi, mutta nyt kuitenkin gradu on kansissa ja maisterin paperit takataskussa hyvin vaiherikkaiden tapahtumien jälkeen.

Gradunprojekti pyörähti käyntiin toukokuun 2011 lopussa Lammin biologisella asemalla, jossa pääsin mukaan tutkija Lenka Trebatickan metsämyyrätutkimukseen. Lenka oli jo talven ajan seurannut Lammilla Puumala-viruksen (Puumala-virus aiheuttaa ihmisissä ns. myyräkuumetta) vaikutusta metsämyyrien aineenvaihduntaan ja sama projekti jatkui läpi kesän. Lenkan myyräprojektista saatiin lohkaistua minulle hyvä graduaihe, kun seurasin samaa myyräpopulaatiota kesän ajan jatkaen Lenkan tekemiä mittauksia myyrille. Alkukesän laitteiden ja mittausten opastuksen jälkeen Lenka häipyi Slovakiaan ansaitulle kesälomalleen ja myyräjahti ja mittaukset olivat minun vastuullani.

Lammin biologisen aseman läheisyydessä sijaitsevaan metsikköön oli sijoitettu myyrien pyydystämistä varten yli 100 loukkua. Loukut piti kiertää aamuin illoin tuoden kaikki uudet kiinnijäädyt myyräyksilöt laboratorioon erilaisia mittauksia varten. Myyrät piti ensin yksilöidä ja tarkistaa sukupuoli, sekä mitata paino ja ottaa verikoe. Verikokeen ottaminen tuntui aluksi aika rankalta, mutta hyvän näytteenottotekniikan oppimisen jälkeen sekin alkoi sujua ja loppukesästä verikokeen ottaminen onnistui jo metsässä, jolloin kaikkia myyriä ei ollut enää pakko raahata laboratorioon perusmittauksia varten.

Metaboliamittauksia varten myyrien piti viettää laboratoriossa kaksi päivää. Ensimmäisenä päivänä myyrien metaboliaa mitattiin juoksupyörän avulla ja toisena päivänä uimalla. Metaboliamittauksia varten oli rakennettu hieno juoksupyörälaatikko, jossa myyrien lepo- ja rasitusmetabolia pystyttiin mittaamaan. Rasitusmetaboliaa mitattaessa myyrien tuli juosta reilu 12 minuuttia juoksupyörän pyöriessä. Toisena päivänä rasitusmetaboliaa mitattiin laittamalla myyrät uimaan suureen kannelliseen lasipurkkiin, joka osoittautui itse asiassa paremmaksi menetelmäksi mitata rasitusmetaboliaa kuin juoksupyörä, koska myyrien oli pakko uida pysyäkseen pinnalla ja suoritukset olivat huomattavasti tasaisempia eri yksilöiden välillä.

Sama blues jatkui läpi kesän. Metsästä myyrät laboratorioon juoksemaan ja uimaan, myyrät takaisin luontoon ja uusia myyriä labraan mittauksiin. Loppukesästä myyräpopulaatio oli kasvanut jo moninkertaiseksi alkukesään verrattuna ja myyriä oli loukuissa parhaimmillaan (pahimmillaan) jopa yli 50. Onneksi Lenka tuli loppukesästä takaisin ja minun aikani Lammilla tuli täyteen ja aineiston analysointi ja gradun kirjoittaminen alkoi. Aineistosta saatiin tuloksia, mutta mitään tilastollisesti merkitsevää vaikutusta Puumala- tai lehmärokkoviruksella ei ollut metsämyyrien metaboliaan minun keräämän aineiston perusteella.

Lenkan laajempien tutkimustulosten valmistumista odotellessa suuri kiitos hänelle sekä ohjaajalleni Janne Sundellille sekä Lammin biologiselle säätiölle taloudellisesta tuesta.

Kirsi Perälä sai Lammin biologisen aseman Ympäristötutkiuksen Säätiön apurahan vuonna 2011.

Härmätutkimusta hämäläisen pellon pientareella

Kasvitaudit vähentävät maataloudessa satoa ja niiden torjunta lisää työtä ja kustannuksia.  Maataloudessa taudinaiheuttajan epidemia voi kasvukauden aikana tuhota suuren osan kasvustosta. Luonnonpopulaatioissa ei yleensä tapahdu yhtä tuhoisia epidemioita vaan esimerkiksi heinäratamoa infektoiva härmää esiintyy Ahvenanmaalla vain 2-5 % luonnonpopulaatioissa. Heinäratamo-härmä – vuorovaikutuksen tutkiminen auttaa meitä ymmärtämään taudinaiheuttajan ja isäntäkasvin luontaista ko-evoluutiota.

Eri taudinaiheuttajia tutkittaessa luonnon populaatioissa on havaittu että taudinaiheuttajat voivat esiintyä yhteisinfektiona saman lajin eri genotyyppien infektoidessa yhtä aikaa samaa isäntää. Tutkimustietoa yhteisinfektion yleisyydestä ja sen vaikutuksista taudinaiheuttajan epidemiaan luonnonpopulaatioissa on kuitenkin vähän.  Aiemmissa tutkimuksissa Ahvenanmaan härmäpopulaatioista on löydetty ilmiasultaan erilaisia härmälinjoja. Molekylääristen menetelmien kehittyessä voidaan erotella samassa isäntäkasvissa ja – populaatiossa esiintyvät saman lajin geneettisesti erilaiset yksilöt. Heinäratamon härmän genomista on sekvensoitu itiöissä ekspressoituvat geenit ja niiden perusteella löydetty geenimerkkejä, joilla voidaan erotella ahvenanmaalaisten populaatioiden härmiä toisistaan.  Geneettisten analyysien perusteella tiedämme nyt että suurin osa härmäpopulaatioista koostuu geneettisesti erilaisista härmäyksilöistä ja että nämä ovat läheisessä kontaktissa toisiinsa. Voidaan siis olettaa että tämä yhteiselo vaikuttaa härmän toimintaan mutta onko se taudinaiheuttajan kannalta hyödyllistä vai haitallista? Entä kasville? Näihin kysymyksiin haen vastausta hämäläisen pellon pientareelta. Lammilla voin tutkia tätä Suomessa Ahvenanmaalle rajoittuvaa taudinaiheuttajaa ikään kuin luonnon laboratoriossa. Ahvenanmaalta kerätyistä sieni näytteistä valitsin kaksi, jotka olen tartuttanut heinäratamoihin yhdessä ja erikseen sekä seurannut niiden epidemiaa tutkimus ruuduissa. 

Toinen puoli tässä kiehtovassa kamppailussa on kasvin mekanismit reagoida härmäsienen infektioon.  Luonnonpopulaatioissa nähdään kasvin puolustusmekanismien monimuotoisuus ja kuinka hienosyistä perimältään vaihtelevien kasvi-sieni yhdistelmien vuorovaikutus on. Härmäsienen hyökkäys kasvin puolustusta vastaan etenee vaiheittain, ja osa kasveista pystyy estämään härmän tunkeutumisen kokonaan, osa voi hidastaa tai rajata sitä ja osa jää alttiiksi hyökkäykselle. Kuitenkin puolustusmekanismit reagoivat perimäänsä kirjoitetun kaavan mukaan eri tavoin eri härmäyksilöihin.

Kokeessani Lammilla halusin testata miten näiden puolustusmekanismien ylläpito vaikuttaa kasvin muihin ominaisuuksiin, kasvuun ja lisääntymiseen.  Jaoin kasvit eri ruutuihin ja seuraan kolmen kesän verran kasvin demografiaa, eli kasvien kasvua ja kuihtumista sekä uusien taimien syntyä. Valitsin kasveja, joilla on hallussaan resistenssigeenejä useita härmägenotyyppejä vastaan sekä kasveja jotka pystyvät rajaamaan härmän kasvua että alttiita kasveja. Erityisesti minua kiinnostaa kuinka tehokkaasti laboratoriossa mitatut puolustusmekanismit toimivat ja voivatko kasvit luonnonoloissa hillitä epidemiaa rajaamalla ja hidastamalla yksittäisten sienten itiöinnin kasvua.

Kokeen tuloksia voidaan hyödyntää taudinaiheuttajien epidemioiden ennustamisessa ja kasvien resistenssijalostuksessa.

Hanna Susi on saanut säätiön apurahan 2011 väitöskirjatutkimukseen.

Rahkasammal rakentaa ojitetun korven uudestaan suoksi

Luonnontilaiset korvet, kuusivaltaiset suot, ovat merkittäviä biologisen monimuotoisuuden keskittymiä, joiden määrä on Suomessa vähentynyt 60–80 % 1950-luvun jälkeen, ennen kaikkea ojitusten vuoksi. Aiemmin yleiset korvet on hiljattain ilmestyneessä luontotyyppien uhanalaisuuden arvioinnissa (Suomen ympäristökeskus 2009) luokiteltu vaarantuneiksi tai uhanalaisiksi. Metsäojitettuja korpia on ennallistettu valtion suojelualueilla 1990-luvun puolivälistä lähtien tukkimalla ojat, tavoitteena luonnontilaisen kaltainen ekosysteemi.

Teen väitöskirjatyötä metsäojitettujen korpien ennallistamisesta Helsingin yliopiston Metsätieteiden laitoksella (2009-). Sain LBAYS:n apurahan 2011 rahkasammalen yhteyttämistehon ja kasvun tutkimiseksi ennallistetuissa, ojitetuissa ja luonnontilaisissa korpiekosysteemeissä. Yhteyttämistehoa mittasi ja analysoi Laura Kangas, joka tekee aiheesta gradunsa. Laura on kotoisin Pohjois-Michiganin suomalaisalueilta Yhdysvalloista, ja gradutyössä ovat mukana sekä Helsingin yliopisto että Michiganin teknillinen yliopisto.

Huomattavin korven ojituksen myötä tapahtuva muutos on, että aiemmin vain mättäillä, puiden juurilla ja kannoilla vallinneet metsäsammalet syrjäyttävät rahkasammalet korven välipinnalta. Rahkasammalet ovat suon toiminnassa avainasemassa: ne luovat happamat olosuhteet, jotka estävät muiden kasvien kasvua ja muuttavat ekosysteemin fysikaaliset olot muodostamalla turvetta. Siksi rahkasammalten palauttaminen korven välipintaan on avain onnistuneeseen ennallistamiseen.

Yhteyttämisteho

Kangas, L., Maanavilja, L., Hájek, T., Juurola, E., Chimner, R., Tuittila, E.-S., 2012.  Sphagnum ecophysiology of restored, drained, and pristine boreal spruce swamp forests. Julkaisussa: Proceedings of the 14th International Peat Congress. International Peat Society. Ilmestyy kesäkuussa 2012.

Yhteyttämistehoa mitattiin tuoreista rahkasammalista ja seinäsammalesta Lammin biologisella asemalla kesällä 2011. Mittaukset toteutettiin neljänä viikon mittaisena jaksona aikavälillä toukokuu-elokuu, jotta tutkimukseen saatiin mukaan kasvukauden aikainen vaihtelu. Ekofysiologisissa mittauksissa tutkimuskohteina käytettiin 9 korpea (3 ennallistettua, 3 ojitettua ja 3 luonnontilaista), joista 6 sijaitsi Evon retkeilyalueella ja sen tuntumassa, loput 3 sijaitsivat Hyytiälän metsäaseman lähellä Juupajoella ja Orivedellä.

Mitattuun fotosynteesitehokkuuteen vaikutti eniten sammalen laji. Fotosynteesitehokkuus oli suurin märkien ympäristöjen lajeilla, kuten haprarahkasammalella (Sphagnum riparium). Suurin ero fotosynteesitehokkuudessa näkyi, rahkasammalten hyväksi, rahkasammalten ja seinäsammalen välillä.

Ennallistamisen jälkeen rahkasammalet pystyvät korkean vedenpinnan tason ansiosta levittäytymään ojista muualle korpeen ja lisäämään pinta-alaansa. Ennallistetuilla kohteilla oli paljon märkien ympäristöjen lajeja ja fotosynteesi oli tehokasta. Tällainen nopea tuotanto on tyypillistä häiriösysteemien lajeille. Luonnontilaiset kohteet käyttäytyivät sukkession myöhäisvaiheen ekosysteemien tapaan: maksimifotosynteesi oli alhaisempi, mutta valosaturaatio saavutettiin alemmilla valotasoilla. Kohteet jakautuivat siis märkiin ja häirittyihin (ennallistetut) ja kuiviin, vakaampiin (luonnontilaiset ja ojitetut)

Rahkasammalen kasvu

Rahkasammalten kasvua mitattiin korpikohteisiin asennetuilla verkoilla, joiden läpi sammalen annettiin kasvaa. Kasvun laskemiseksi verkon yläpuolinen sammal leikattiin, kerättiin ja punnittiin. Ensimmäiset verkot (9 kpl/korpi) asennettiin 12 tutkimuskorpeen keväällä 2010. Näistä kerättiin tuotto toukokuussa 2011. Silloin asennettiin myös, kasvukauden ja koko vuoden rahkasammaltuoton mittaamiseksi, kaksi erää verkkoja kaikkiin 36 tutkimuskorpeen. Sammaltuotto kerättiin ensimmäisestä erästä syyskuussa 2011, toinen erä kerätään toukokuussa 2012.

Kasvukauden 2011 tulokset näyttävät samankaltaisia tuloksia kuin rahkasammalen ekofysiologiset mittaukset: rahkasammal kasvoi eniten ennallistetuissa korpikohteissa. Toiseksi suurinta kasvu oli luonnontilaisissa kohteissa. Ojitetuissa kohteissa rahkasammal kasvoi vain vähän; ojitettujen kohteiden ojissa kasvu oli kuitenkin luonnontilaisten kohteiden tasoa.

Yhteyttämistehon ja kasvuvauhdin mittareilla tarkasteltuina ennallistetut kohteet ovat vielä varsin kaukana luonnontilaisista. Suuri tuotanto kuitenkin kerryttää ripeään tahtiin turvetta, joka muodostaa ennallistettuihin korpiin uudestaan ekosysteemin toiminnalle tärkeän suon pintakerroksen.

Liisa Maanavilja tekee väitöskirjaansa Helsingin yliopistossa aiheenaan metsäojitettujen korpien ennallistaminen. Hän sai Lammin biologisen aseman Ympäristötutkimuksen Säätiön apurahan vuonna 2011.

Enjoying Finnish summer while studying!

Coming from Uganda where only the dry and wet seasons are experienced to Finland with four seasons was a great change for me and adapting to the cold weather was not that easy. Autumn 2010 was the beginning of the long journey of research in aquatic sciences from the University of Jyväskylä. Research in water sciences has always been my main interest and through the research group headed by Hannu Nykänen, I was introduced to the world of using stable isotopes in environmental research. Towards the end of the winter that had been so long and cold, an opportunity to do a master’s thesis on lake Lovojärvi was advertised. Work had to start during spring through summer to autumn of 2011. I had read and heard a lot about the beauty of the Finnish environment but now was the time to experience it.

I must say that the experience was one of my best ever. Lammi Biological Research stations is well equipped with all the essentials that we needed for field work, laboratory work, library services not mentioning the confortable accommodation and welcoming people that I met there. I had sampled lakes and rivers before but this was my first time to row a boat, it was amazing. The weather wasn’t always in our favor because it rained almost on all occasions that we did field work but may be that was a blessing because the research was successful. It was nice to navigate the hidden forest lakes Nimetön and Horkkajärvi. Some days were really long but fun because luckily for us Hannu had portable grill so we would barbecue some sausages just anywhere when we felt hungry. Can’t forget that big brown snake with black spots that we found under the boat on the shores of Nimetön.

I was so lucky to shoot two birds with one stone that is enjoying the summer time in the forests and lakes with fresh air and beautify environment and at the same time fulfilling the obligation of doing a master thesis. The major aims of the study were to find out the sources of extremely high gas concentration: dissolved inorganic carbon and methane contained in the anaerobic bottom of Lovojärvi, gas retention as well as the significance of methanotrophy in the lake food web. Stable isotopes of water were used to reveal stratification and mixing dynamics and well water balance in the lake while the stable isotope of carbon for DIC and methane revealed chemical and biological processes. Some of the most interesting findings were that in the hydrological cycle as results from our study suggest there is subsurface inflow of ground water from the mire behind the esker and the lake was subject to evaporation.   Methanotrophy is a major energy source in the lake food web and that the lake is still meromixis.

I am so grateful to Lammi Biological Station Research Foundation for supporting my master thesis work.

Colline Mutyaba

-Colline Mutyaba is a MSc student at the University of Jyväskylä and received one of the Foundation's  grants in 2011. 

Stipendistä Nobeliin

Lähes tasan 7 kuukautta sitten Lammin biologisen aseman Ympäristötutkimuksen Säätiö järjesti Hämeenlinnan Verkatehtaalla ensimmäisen ympäristölounaan. Ruoan lisäksi tilaisuudessa jaettiin ympäristötietoutta ja tehtiin tunnetuksi nuorta säätiötä ja sen toimintaa, sekä kerättiin varoja säätiölle (kts. Janne Sundellin 31.5.2011 päivätty blogi).


Säätiö on tukenut tänäkin vuonna useita Lammin biologisella asemalla käynnistyneitä pro-gradu-töitä myöntämällä opiskelijoille stipendejä (kts. alla oleva lista myönnetyistä stipendeistä). Vaikka stipendit ovat määrältään pieniä, ne ovat tärkeitä opiskeijoille ja tietenkin myös Lammin biologiselle asemalle ja yliopistolle. Stipendi helpottaa opiskelijan kireää taloutta ja mahdollistaa työn tekemisen asemalla, useinkin kaukana kotoa. Stipendit edistävät siten opiskelijoiden valmistumista ja myös Lammin alueella tehtävää tutkimusta, säätiön tavoitteiden mukaisesti.


Vaikka monien säätiöiden, ml. Lammin biologisen aseman Ympäristötutkimuksen Säätiö, apurahat  ovat hyvin pieniä, niiden merkitys apurahan saajan kannalta voi olla suuri. Joissakin tapauksissa myös kauaskantoinen. Apurahan saaminen edellyttää paneutumista tutkimusaiheeseen siinä määrin, että hakija pystyy laatimaan säätiölle osoitettavan hakemuksen. Se lienee useimmille enimmäinen kokemus tutkimusrahoituksen hankinnasta. Näin se valmistaa tulevia tutkijoita rahoituksen hankintaan ja antaa muille käsityksen siitä, miten tutkimusrahoitusta hankitaan ja mihin tutkijoiden aika paljolti kuluu.  Stipendi voi olla erityisen tärkeä sellaiselle opiskelijalle, jolla on oma tutkimusidea, jonka hän haluaa toteuttaa itsenäisesti. Tällaisiakin opiskelijoita on, vaikka nykyään suuri osa opinnäytetöistä tehdään ryhmissä ja osana laajempia tutkimushankkeita. Jälkimmäinen on varmasti hyvä ja suositeltava vaihtoehto monestakin syystä, mutta ei todellakaan ainoa. Kevään Ympäristölounaalla esitelmöinyt akatemiaprofessori Ilkka Hanski on tässä suhteessa erinomainen esimerkki. Hänellä oli jo yliopistoon kirjoittautessaan monta tutkimusideaa mielessään, joita hän lähti lähes samantien myös toteuttamaan. Uran alkuvaiheessa saatu rahoitus, vaikkakin pieni, vahvistaa itseluottamusta ja luo uutta intoa sen lisäksi, että rahoitus mahdollistaa keskittymisen omaan aiheeseen.  Näin tapahtui myös Ilkan kohdalla, onneksi.

Kuten tunnettua Suomeen odotetaan tiedenobelia kuin nousevaa kuuta. Hyviä ehdokkaitakin on tarjoilla mm. omassa yliopistossamme. Osuuko valinta, ja milloin, suomalaiseen tutkijaan on jo toinen asia. Kaikilla tieteenaloilla ei edes jaeta Nobel-palkintoa, asia joka monasti unohdetaan.  Niinpä Ilkka Hanskin aiemmin kesällä Tukholmassa vastaanottamaa Crafoord-palkintoa kutsutaankin pikku-Nobeliksi, ekologeille kun sitä isoa ei ole tarjolla.

Sateen piiskatessa pihamaata ja muodostaessa alati suurenevaa lammikkoa on helppo nähdä todeksi vanha kulunut sanonta – pienistä puroista syntyy suuria virtoja. Niin on tutkimuksen rahoituksessakin.

Stipendin saajat 2011: 

• Mutyaba Colline (1000 €): Isotope and mass balance analyses as a tool to solve abnormal high methane (CH4) and inorganic carbon  (DIC) concentrations and circulation of CH4 and DIC in meromictic lake bottom. Pro Gradu
• Anni Jokiniemi (1000 €): Veden kierto ja aineiden kuljetus Vanajan reitillä. Pro Gradu
• Liisa Maanavilja (1000 €): Rahkasammalten kasvu, yhteyttämisteho ja fysiologinen tila luonnontilaisissa, ennallistetuissa ja ojitetuissa korpiekosysteemeissä. Väitöskirja
• Kirsi Perälä (1000 €): Puumala-viruksen ja kelpoisuuden suhde metsämyyrällä (Myodes glareolus). Pro Gradu
• Hanna Susi (1000 €): Sieni-infektion vaikutus isännän demografiaan ja resistenssin kustannukset. Väitöskirja

Lauri Arvola 

Lauri Arvola on Lammin biologisen aseman ympäristötutkimuksen professori

Hengen ja ruumiin ravintoa Ympäristölounaalla

Lammin biologisen aseman Ympäristötutkimuksen Säätiö järjesti Hämeenlinnan Verkatehtaalla ympäristölounaan 23.5.2011. Tilaisuuden tarkoitus oli jakaa ympäristötietoutta ja samalla esitellä nuorta säätiötä ja sen toimintaa. Säätiön tunnetuksi tekeminen on tärkeää koska hiljattain toimintansa aloittanut yleishyödyllinen säätiö tarvitsee varoja pääomansa lisäämiseksi. Pääoman tuotolla, joka on vielä pieni, toiminnasta saatavalla tuotolla sekä lahjoitusvaroilla säätiö rahoittaa Lammin biologisella asemalla tehtävää ympäristötutkimusta.

Säätiön hallituksen pj Timo Kärkkäinen avasi tilaisuuden kertomalla säätiön vielä lyhyestä historiasta noin 40 hengen kutsuvierasyleisölle. Tämän jälkeen Suomen europarlamenttiedustaja ja säätiön hallituksen varapuheenjohtaja Sirpa Pietikäinen jatkoi esitelmöimällä aiheesta ”Mistä ympäristöhaasteissa on kyse?”. Esityksessään hän käsitteli maailmanlaajuisia ympäristöhaasteita, joista monet ovat jo selkeitä ongelmia, kuten monimuotoisuuden häviäminen, ilmastonmuutos, metsäkato, aavikoituminen, pula puhtaasta juomavedestä jne. (esitelmä löytyy kokonaisuudessaan säätiön sivuilta). Lääkkeenä Pietikäinen tarjosi ekomodernisaatiota ja resurssitehokasta yhteiskuntaa, jossa myös esim. luonnon monimuotoisuus, maaperän ja vesistöjen hyvinvointi, puhdas ilma ja ekosysteemipalvelutkin käsitetään resursseina. Vähemmällä resurssien käytöllä pitää tulevaisuudessa saavuttaa enemmän ja vuoteen 2050 mennessä kaikki energia pitää tuottaa uusiutuvista lähteistä ja olla samalla energiatehokkaita. Toteutuakseen visio tarvitsee eri politiikkalohkojen koherenssia; tutkimusta, rahoitusmekanismeja , maatalouspolitiikka jne. Ympäristövaikutukset pitäisi hänen mukaansa sisällyttää tulevaisuudessa yhtiöiden tulokseen siten, että toiminnan vahingollisuus ympäristölle voisi painaa muuten voitollisen yrityksen tuloksen negatiiviseksi ja päinvastoin. Samoin ympäristölle riskialtis toiminta nostaisi toimijalle annettavan luoton korkoa.

Äskettäin Crafoord-palkinnon- ns. pikku-Nobelin – vastaanottaneen akatemiaprofessori Ilkka Hanskin esitelmä keskittyi luonnon monimuotoisuuteen ja sen säilyttämiseen tulevaisuudessa. Esitys oli otsikoitu ”Luonnon monimuotoisuus – tavoitteet ja mahdollisuudet kohti vuotta 2020”. Esitelmässään Hanski esitteli mm. ehdotuksensa, jolla päästäisiin ’kustannustehokkaasti’ kansainvälisen Nagoyan biodiversiteettisopimuksen mukaiseen suojelualuetavoitteeseen. Ehdotuksen mukaan voitaisiin perustaa ns. monikäyttöalueita, joiden osuus olisi kolmannes maamme pinta-alasta ja tästä kolmanneksesta kolmannes olisi varsinaisia suojelualueita. Menetelmän etu olisi se, että näin luonnonsuojelualueet olisivat suhteellisen lähellä toisiaan, mikä mahdollistaisi useiden eliölajien siirtymisen alueiden välillä ja edesauttaisi lajien selviämistä. Esimerkkinä hän mainitsi Evon alueen Hämeessä, joka on vielä suhteellisen suuri ja yhtenäinen metsäalue eteläisen Suomen mittapuun mukaan, ja jo ennestään varsin monipuolisessa käytössä. Alue voisi tulevaisuudessa olla myös viralliselta statukseltaan tällainen monikäyttöalue eriasteisesti suojeltuine alueineen ja niitä ympäröivine muussa käytössä olevine alueineen. Hanski toivoi myös jokaiselta kansalaiselta biodiversiteettitekoja samaan tapaan kuin jo nyt useat tekevät ekotekoja kierrättämällä ja ostovalinnoillaan. Biodiversiteettiteko voisi olla vaikkapa oman kotipihansa hoitaminen tai hoitamattajättäminen siten, että piha on mahdollisimman monelle eliölajille suotuisa elinympäristö. Saman asuinalueen ’biodiversiteetipihat’ muodostaisivat verkoston, josta jopa monet uhanalaiset lajit hyötyisivät.

Tilaisuuden asiaosuus päättyi säätiön apurahojen jakoon. Keskustelua jatkettiin ravintola Iso Huvilan maukkaan lounaan ääressä. Järjestäjän edustajana pidin tilaisuutta onnistuneena ja toivon, että yleisö oli kanssani samaa mieltä. Mielestäni tilaisuus täytti tehtävänsä ja sen tähden Ympäristölounaasta on syytä tehdä perinne.

Janne Sundell

Säätiön asiamies

Pohjavesi – maaperän luonnonvara

Pohjavesi, jonka käyttöön Suomen vedenhankinta pitkälti perustuu, tarjoaa mielenkiintoisen ja haastavan tutkimuskohteen, sillä pohjavesi virtaa maaperässä useimmiten meille näkymättömänä. Lähteiden kohdalla voimme havaita kuinka pohjavesi purkautuu maanpinnalle. Puhdas pohjavesi on äärimmäisen tärkeä luonnonvara, jota meidän tulee pyrkiä suojelemaan ja estämään omasta toiminnastamme aiheutuvia riskejä.

Kaikki lähti liikkeelle ajatuksesta, mitä ja miten voisinkaan tutkia kotiseutuni pohjavesiä. Helsingin yliopiston geotieteiden ja maantieteen laitoksen yliopistonlehtori Olli Ruth ja Lammin biologisen aseman professori Lauri Arvola saivat minut vakuutetuksi, että kannattaa tehdä gradu Lammin lähialueen pohjaveden laatuun liittyvistä kysymyksistä. Aihe laajeni lopulta käsittelemään alueen pohjaveden laatuun vaikuttavia tekijöitä. Aikaisemman tutkimusaineiston pohjalta ja omien intressien pohjalta päädyin 36 tutkimuspisteeseen, jotka ovat kaikki lähteitä. Kesällä 2009 vietin lukuisia kesäiltoja autoillessa Lammin lähiympäristössä etsien välillä epätoivoisestikin sopivia lähteitä, joista voisin tutkia pohjaveden laadullista tilaa. Viimein loppukesästä 2009 oli vuorossa aineiston kerääminen, lukuisia lähdevesinäytteitä eri kemiallisia analyysejä varten. Kun näytteet oli kerätty, alkoi kiivas laboratorio työskentely, rinnakkaisia näytteitä, vertailunäytteitä ja siis satoja koeputkia pohjavettä. Muutaman kuukauden tuskailun ja kovan työn jälkeen pystyin kävelemään ulos labrasta tulokset kädessä ja tyytyväisin mielin. Niin, enää pitäisi analysoida aineisto ja kirjoittaa gradu! Talvi 2009/2010 tuli ja meni, samoin kesä 2010. Syksyllä 2010 työ alkoi olla siinä pisteessä, että mieleeni tuli viimein ajatus, kyllä tämä tästä valmistuu. Nyt keväällä 2011 voinkin sitten kerrata mitä on tullut tehtyä ja mitä voin kertoa Lammin lähialueen pohjaveden laadusta ja siihen selvimmin vaikuttavista tekijöistä.

Tutkimuspisteet sijaitsevat Lammin, Hauhon, Hämeenkosken, Janakkalan, Asikkalan ja Tuuloksen alueilla. Tutkimuksessa pohjavesistä määritettiin yleisimmät kationit ja anionit, 10 hivenmetallia ja ravinteita. Tutkimuksessa on tarkastelu erilaisten ympäristömuuttujien vaikutusta pohjaveden laatuun, erityisesti on keskitytty maaperän, kallioperän ja maankäytön vaikutuksiin. Alueen pohjavesi on tutkimuksen mukaan laadultaan varsin hyvää ja yleensä käyttökelpoista pohjavettä. Laadun kannalta eniten ongelmia aiheutuvat ravinteet, mangaani ja rauta. Rauta ja mangaani ovat Hämeessä yleisimmät pohjaveden laatua heikentävät luonnolliset tekijät, eli niiden korkeat pitoisuudet aiheutuvat luontaisista maaperän geokemiallisista olosuhteista. Korkeat ravinnepitoisuudet painottuvat viljelyalueiden läheisyyteen, joten lannoitus osaltaan saattaa aiheuttaa ongelmia pohjaveden kannalta. Tutkimuksen perusteella voidaan sanoa, että maaperä vaikuttaa merkittävästi pohjaveden laatuun, erityisesti hienoaineksen määrällä on suuri merkitys veden kemiaan. Kallioperän vaikutus tutkimusalueen pohjavesiin puolestaan näyttää olevan hyvin vähäinen. Maankäyttö vaikuttaa pohjaveden laatuun, etenkin tarkasteltaessa ihmistoiminnan vaikutuksia, eli tiealueiden ja rakennettujen alueiden vaikutusta. Toisaalta ihmistoiminnan vaikutus tässä mittakaavassa vaikuttaa kuitenkin varsin vähäiseltä eikä nykyisellään aiheuta uhkaa pohjaveden laadulle. Selvimmin ihmistoimintaa indikoivat kloridi, sulfaatti, kupari ja sinkki, vaikka etenkin kuparin ja sinkin kohdalla pitoisuudet ovat hyvin alhaiset. Kymmenen vuoden aikana pohjaveden laadussa ei yleisesti ottaen ole tapahtunut suuria muutoksia, mutta muutamissa näytepisteissä eri aineiden pitoisuudet ovat nousseet tai laskeneet selvästi.

Tutkimusalueen pohjavesien laatu on kokonaisuudessaan hyvä, ongelmia saattaa aiheuttaa korkeat rauta- ja mangaanipitoisuudet, sekä maatalousalueiden lähellä ravinteet. Lähteet tulisi säilyttää mahdollisimman luonnontilaisina, jolloin veden laatu pysyy hyvänä. Lähdeympäristöt kannattaa säilyttää luonnontilaisina ja yrittää muutenkin estää pohjavedelle aiheutuvia riskejä alueilla, joilla on erityisen hyvät pohjavesimuodostumat. Haluan kiittää Lammin biologisen aseman Ympäristön tutkimuksen säätiötä työni tukemisesta. 

Timo Friman

Timo Friman on saanut säätiön apurahan Pro Gradu -tutkielmaansa "Lähdepohjavesien laatu ja siihen vaikuttavat tekijät Kanta-Hämeessä"