Minulle
myönnettiin kesälle 2017 apuraha pro gradu -työhöni sorsien
lisääntymiselinympäristövalinnasta. Tarkoituksenani oli perehtyä elinympäristötekijöiden
vaikutukseen sorsiin pesintä- ja poikuevaiheessa. Tutkin voiko näiden kahden
vaiheen välillä olla trade-off-tilanne, jossa sorsaemo joutuu valinnassaan
suosimaan jompaakumpaa toisen kustannuksella. Erityisen mielenkiinnon kohteena
tässä tutkimuksessa oli vieraslajipetojen, supikoiran ja minkin, merkitys
sorsanpesien rosvoina.
Toteutin
työni ohjaajani Sari Holopaisen kanssa kahdella tutkimusalueella:
metsävaltaisella ja vesistöiltään karulla Evon retkeilyalueella sekä rehevällä maatalousvaltaisella
Maaningalla. Evolla tutkimusta oli helppoa ja mielekästä tehdä Lammin
biologiselta asemalta käsin. Tutkimuskosteikkoihimme kuului karuja järviä,
majavalampia ja kausikosteikoita Evolla sekä reheviä järviä ja tulvikoita
Maaningalla. Jokaisella kosteikolla laskimme kesän aikana sorsaparit ja
poikueet, pyydystimme vesiselkärangattomia sekä teimme predaatiokokeen, jossa
seurasimme riistakameralla keinotekoisia pesiä, joissa oli kasvatettujen sinisorsien
munia. Näin saimme tietoa kosteikoiden sorsamääristä, sorsien ravinnon määrästä
sekä pesiä uhkaavista pedoista ja pesien saalistusriskistä.
Tutkimuksemme
ajoittuivat loppukeväästä keskikesään.
Jos hyttysiä ei lasketa, niin mikä voisikaan olla nautittavampaa kuin
viettää tuota eloisinta vuodenaikaa kauniilla kosteikoilla mitä monipuolisimmissa
luontoympäristöissä. Aivan täysin mutkattomasti aineiston keruu ei kuitenkaan
sujunut. Kevätkesä 2017 oli hyvin kylmä, mikä näkyi niin sankan lumisateen
viivästyttäminä sorsalaskentoina kuin jäätyvinä sorsanmuninakin. Ennen kaikkea
huonot olosuhteet näkyivät sorsien onnettomana poikuetuottona. Evon
ensimmäisessä poikuelaskennassa havaittiin poikueita vain kahdella järvellä.
Tarkemmat
tulokset poikueiden osalta jäivät siis laihaksi, mutta sorsaparien esiintyminen
jo osoitti, että selkärangattomilla oli positiivinen vaikutus sorsien
esiintymiseen. Merkittävin vaikutus oli kuitenkin kosteikon ominaisuuksien
sijaan alueella. Maaningan rehevissä ympäristöissä sekä pareja että poikueita
oli merkittävästi enemmän. Pesien selviytymistodennäköisyys oli taas
Maaningalla pienempi, johtuen ennen kaikkea maatalousympäristössä viihtyvien
varislintujen runsaudesta. Harakka olikin tutkimuksen yleisin pesiä ryöväävä
laji. Tulokset kertovat, että alueiden välillä on trade-off-tilanne: sorsat
suosivat reheviä ruokailualueita, suuremmasta pesänmenetysriskistä huolimatta. Tämä
näkyy myös sorsien poikuetuotossa, sillä vaikka poikueiden lukumäärä oli
Maaningalla suurempi, Evolla suurempi osuus pareista onnistui saamaan poikueen
vesille. Vieraslajien merkityksestä taas kertoo se, että melkein kolmasosa
kaikista ryövätyistä pesistä tuli supikoiran ryöväämäksi. Minkki oli tutkimuksessamme
vastuussa vain yhden pesän tuhosta.
Sorsapopulaatiot
– erityisesti juuri rehevillä vesillä – ovat taantuneet Suomessa voimakkaasti
viime vuosikymmeninä ja tämän tutkimuksen avulla voimme ymmärtää enemmän
sorsien lisääntymiselinympäristöjen merkityksestä ja niihin liittyvistä
ongelmista. Tästä iso kiitos kuuluu myös tälle säätiölle, joka rahoituksellaan
mahdollisti tutkimukseni toteutusta.
Elmo Miettinen on vuonna 2017 LBAYS apurahan saaja
