TUULEN VIEMÄÄ JA HYÖNTEISTEN SYÖMÄÄ

Kansainvälisten lahopuutapaamisen (Dead Wood Meeting) kakkospäivänä Lammin biologisella asemalla käsiteltiin muun muassa kirjanpainajan massaesiintymiä sekä ovelia menetelmiä, joilla lahottajasienet levittävät itiöitään.

Panu Halmeen ryhmä Jyväskylän yliopistosta oli selvittänyt yhteistyössä Helsingin yliopiston Veera Norroksen kanssa, missä kuolleen puun osissa eri kääpälajit elävät ja miten ne sieltä levittävät itiöitään. Yöllä ja kostealla säällä itiöitä lentelee tiuhaan mutta sateella vähemmän. Vaihtelua on vuosittain.

Jos itiöt ovat isoja, niitä on vähemmän. Myös itiöiden määrä oli saatu selville: isoimmat käävät tuottavat vuodessa vain yhden millilitran itiöitä. Kuulostaa vähältä, mutta samaa luokkaa lienee ihmismiestenkin siementuotanto. 

Tomáš Přívětivý Tšekin tasavallasta oli tutkinut Euroopan tärkeän puulajin pyökin lahoamisnopeutta. Lahottajien työtä nopeuttavat muun muassa lämpö, kosteus ja puun ohuus. Maassa pyökit lahosivat noin 30–50 vuodessa.

Tsekkiläinen Markéta Táborská tutki Keski-Euroopan luonnonmetsien lahopuiden sammalia eri maaston korkeuksilla. Lajikirjo oli yhtä laaja kuusi- ja pyökkimetsissä. Monipuolisin lajisto löytyi lahoamisprosessin keskivaiheilla olevista puista. 

Jonas Hagge Münchenin teknillisestä yliopistosta esitteli käytännönläheisiä kokeita lahopuun lisäämisestä metsiin sekä kuusissa elävän kirjanpainajan (Ips Typographus) massaesiintymien rajoittamisesta.

– Suojelualueilla on tärkeää säilyttää tuulenkaadot ja lahopuujatkumo. Kirjanpainajien massaesiintymien paikalliseen rajoittamiseen on löydettävissä teknis-taloudellisesti järkevä kompromissi, jolla suojeluarvot saadaan säilytetyksi, sanoi Hagge kertoessaan monialaisen BioHolz-projektin kokemuksista.

Kirjanpainajaa ehkäistiin tehokkaasti ”raapimalla” kaadetut rungot koneellisesti. Näin rungot tehtiin sopimattomiksi lajin toukille, mutta samalla säästettiin niiden viholliset ja monet muut tärkeät lahopuueliöt.

Nobuko Tuno Kanazawan yliopistolta Japanista kertoi sieniä syövistä ja niiden itiöitä levittävistä kaksisiipisistä. Esimerkiksi haisusieni houkuttelee monia lajeja itiöiden levitykseen matkimalla mätänevän hedelmän lemuja. Lattakäävän itiöiden kova kuori taas sulaa sopivasti mahlakärpästen mahassa.

Tuno päätteli sienten hyötyvän monella tapaa siitä, että hyönteiset levittävät niiden itiöitä. Osa itiöemistä on todennäköisesti kehittynyt juuri hyönteislevitykseen sopiviksi.

Polyanina Kristina Pietarista kertoi hollanninjalavataudin ekologiasta ja siihen liittyvien sukkulamatojen ja kovakuoriaisten rooleista.

Lopuksi Panu Halme kertoi sienistä biodiversiteetin indikaattoreina vanhoissa metsissä. Halme pohti perusteellisesti, millaiset lajit ylipäätään sopivat indikaattoreiksi. Indikaattorilajin tulee olla helppo löytää ja tunnistaa, ja sen tulee olla vankka todiste ympäröivän luonnon arvosta ja lajiston monipuolisuudesta.

Dead Wood Meetingin jatkona Lammilla pidettiin alaan johdattava nelipäiväinen kurssi.

http://blogs.helsinki.fi/deadwoodmeeting/

Teksti: Auli Kilpeläinen

KAARNAN ALLA KUHISEE

Vanha luonnonmetsä näyttää hiljaiselta, mutta kaarnan alla kuhisee.

Myös alan tutkimus ja opetus on vauhdissa.

Nelisen vuotta sitten käynnistynyt pohjoismaalais-venäläinen lahopuuverkosto kokoontuu säännöllisesti pohtimaan ötököiden, sienten ja muiden lahopuueliöiden yhteistyötä.

Tänä vuonna verkosto järjestää kolme tapahtumaa uusimpien tutkimusten, kääpien ja tiedonhallinnan tiimoilta. Päätapahtuma Dead Wood Meeting http://blogs.helsinki.fi/deadwoodmeeting/  ja alan kurssi pidettiin Lammin biologisella asemalla elokuun toisella viikolla.

Tilaisuuden veti venäläistaustainen Dmitry Schigel joka työskentelee Tanskassa avointa luontotietoa kokoavassa järjestössä Global Biodiversity Information Facility. Schigelin sanoin deadwood eli lahopuu on ”piilevän monimuotoisuuden näkyvä merkki”.

Jacob Heilmann-Clausen Kööpenhaminan yliopistosta kertoi Tanskan pyökkimetsistä, joiden puissa asustaa 400 eri sienilajia. Tämä monimuotoisuus on kuitenkin hupenemassa vanhojen metsien pirstaloituessa.

Sonja Saine Jyväskylän yliopistosta esitteli keskisuomalaisten vanhan metsän kohteiden monimuotoisuutta. 14 tutkimusalueen kuolleilta pystypuilta löytyi yhteensä 107 sienilajia, joista keskimäärin parikymmentä kultakin alueelta.

– Lajien vaihtelu kohteittain kertoo siitä, että jokaisella tutkituista alueista on harvinaisia lajeja ja joka alue on omalaatuisensa ja suojelun arvoinen, sanoo Saine.

Tsekkiläiset Vojtěch Tláskal ja Tomáš Vrška olivat tutkineet lauhkean vyöhykkeen metsien ekologiaa, erityisesti ympäristötekijöiden vaikutusten puiden elinkaareen.

Japanilainen Keiko Kitabayashi kertoi, kuinka sieniä syövät hyönteisten toukat siirtävät koteloituessaan sieni-itiöitä maan sisään, missä ne auttavat sienijuurten muodostumista. Keiko myös valokuvasi innokkaasti kaikki sienet Lammin luontopolun varrelta.

Brasilialainen, Ruotsissa toimiva Camila Duarte Ritter tutki mahdollisuutta määrittää sademetsän monimuotoisuutta paikallisten sienilajistojen avulla. Amazonin sademetsissä lajikirjon tutkimus perinteisin keinoin eli silmin nähtäviä lajeja havainnoimalla on vaikeaa, jopa vaarallista.

Ensimmäisen päivän päätti Renata Krzyściak-Kosińskan esitys Keski-Euroopan alkuperäisimmästä metsäalueesta Puolan ja Valko-Venäjän Białowieżassa. Metsä on siellä kasvanut yhtäjaksoisesti jääkaudesta lähtien ja selviytynyt monimuotoisuutensa turvin sekä luonnon että ihmisen aiheuttamista paineista.

Runsaasti lahopuuta sisältävät metsät ovat luonnon monimuotoisuuden ”hotspotteja”, joissa on erityisen rikas sieni-, kasvi- ja eläinlajisto. Lahopuu on tärkeää metsäekosysteemin toiminnalle: se parantaa maaperäoloja ja veden pidätyskykyä, ehkäisee eroosiota sekä sitoo hiiltä, ravinteita ja energiaa. Lisäksi lahopuu auttaa uusien puusukupolvien syntyä vanhaan metsään.

Päivän aikana useissa esityksissä sekä loppukeskustelussa nousi esille vaikeus tasapainottaa ihmisen välittömät tarpeet ja luonnon tarpeet, jotka usein ilmenevät pidemmällä aikavälillä.

Teksti: Auli Kilpeläinen